"Rakkautta ja merilevää on turha työntää pois, ne tulevat aina takaisin".(afrikkalainen sananlasku)
Odotan kauhulla mitä joudun kokemaan seuraavaksi. Minulla, yksinasuvalla ikäneidolla, on tapana ihastua salamana ajasta ja paikasta viis välittäen, kaikkina neljänä vuodenaikana ja jopa internetissä: kaksi kertaa olen antautunut seikkailuun tuntemattoman kaukosuhteen kanssa ja saanut katua hyväuskoisuuttani. Pari kertaa olen ihastunut ikihyviksi työpaikalla, jopa varattuun perheenisään, kun en selvittänyt kaverin taustoja. Sitäkös uskoi äänettömän avoimesti paheksuntansa osoittanut ympäristö.
Sanonta "rakkautta ja punaista nenää on mahdoton salata" pitää paikkansa, ja minulla on valitettavasti molemmat, sekä häpeästä nolostuneen väriset posket ajoittain. Luulenpa jopa, ettei allekirjoittanutta ole lapsenkaan vaikea niinsanotusti lukea kuin avointa kirjaa. Yksi salarakkauteni paljastui klassisesti ystävän jos toisenkin pettäessä, ja pian liian moni tiesi minun uskoneen suositun poikamiehen olevan kohtaloni. Kyseinen nykyisin perheellinen poikamies sai kuulla ja luulla minua pakkomielteiseksi vanhaksi piiaksi, ja kierrän vieläkin kaukaa paikat joissa joutuisin kohtaamaan tuttaviaan.
Haluaisin viisastua ja olla varovainen ensi kerralla. Mistä opin jos en kokemastani? Minun on vaikea luottaa itseeni. Olenhan uskonut valheita ja olettanut totuuksia kyselemättä, vaikka toimittajakurssit käyneenä osaan tutkia kattavin kysymyssanoin minkätahansa ilmiön tai tapahtuman siitä uutisen kirjoittaakseni. Kirjoittaisin satuja jos toimisin uutisaiheen kanssa kuten uuteen ihmiseen tutustuessa. Olen myös kirjakaupalla testannut itsetuntoni terveyttä ja istunut oppimassa jopa sielunhoitoa, tavallaan ainakin itseäni osaan terapoida. Opiskelen uutta ammattia joka sekin vaatii itsensä tuntemista, osaan esiintyä ja olen palkattu puhetyöläisenä kohtaamaan pelottomasti ihmisyksilöitä sekä ryhmiä. Puhun myös useampaa kieltä, ilmeisesti parisuhteen aakkosetkaan eivät kuulu niihin...
Viimeksi unohdin tarkistaa nettityypin koulutus- ja elintapatiedot, ja päädyin satavuotiaaseen maalaistaloon vailla mukavuuksia hädintuskin peruskoulun käyneen pitkäaikaistyöttömän metsien miehen kanssa. Samasta syystä jumituin suhteeseen avioerosta kuluneen ajan valehdelleen viikonloppuisän kanssa, joka bodasi ja omasi menneisyyden mm. uusnatsina ja jengitappelijana.
Minätyttö en ehdi tehdä tiedusteluja silloin kun se todella olisi tarpeen eli päästäessäni uroksen lähelle. Sensijaan että varoisin, sitoudun intohimoisen innokkaasti kuurona varoituskelloille, panostan tuttavuuteen heti satasella, se on menoa! Olen kyllä miettinyt mikä kieltämättä ulkonäöltään seksikkäissä exissäni, kahdessa edellisessä nettideitissä, on yhteistä, paitsi lahajkasta sanankäyttöä naisen iskemisessä. Molempien istrumentti oli rummut, eli musiikkiharrastus ja tausta ammattilaisena värittää personaansa, myös suhtautumisessa naisiin ja moraalikäyttäytymiseen, minkä tiedostin seurustelun loppuvaiheessa. Kavereilla oli ikävä kyllä myös molemmilla diagnoosi, jota ei kummankaan ollut tarkoitus saattaa tietooni. Yhtä huolettoman rahattomina ja hieman arvaamattomina pidän exiäni sosiopaattisina eli yhteiskunnasta vieraantuneina syrjässä eläjinä, netissä miehekästä rooliaan esittävinä kolleina.
Mutta eivät kohdalleni osuneet miehet ole ongelma, heidän kaltaisiaan riittää. Minä olen itselleni ongelma, kun en määrittele arvoani, tarpeitani ja suojele tunne-elämääni!
